This is a free Purot.net wiki
  • View:

Matti Himanka

Kalastus

Olen aina ollut kalamiehiä ja olen harrastanut kalastusta 4 vuotiaasta asti, jolloin olen aloittanut heittokalastuksen mökillä ja oppinut virvelin käytöstä perusteet. Kalastus on muuttunut siinä mielessä, että pienenä sai kalastaa vain, jos joku oli valvomassa. Ennen kalastin isäni kanssa myös talvisin mökillä järven jäällä, mutta nykyään pilkkiminen on jäänyt kokonaan ja kalastus painottuu kesään. Kalastuksessa on hienointa kun saa taistella kalaa vastaan vetämisessä ja lempi kalani vetokilpailuissa on hauki, joka ylensä vetää aggressiivisesti vastaan. Lempikalani on kirjolohi makunsa puolesta ja tyylistä miten sitä pitää kalastaa. Lempi kalastusmuoto on putkiperhostus, millä pyydetään suuria kaloja syvien koskien pohjasta, sillä harvoilla muilla kalastustyyleillä pääsee käsiksi suurien virtausten pohjaan.

Kirjolohi perholla

Lähteenä Internet -artikkeli

"Kirjolohta kalastetaan värikkäillä perhoilla, pienillä vaapuilla ja lusikoilla. Viileän veden aikaan kirjolohen tavoittaa kosken niskalta ja alajuoksulta. Lämpimän ja matalan veden aikaan liitsin pompottelu kosken montuissa on tehokas pyyntimuoto. Keskikesällä kirjolohi voi napata myös kovasta virrasta". (http://www.fishinginfinland.fi/kirjolohi 20.4.2015)

Kirjolohen ongintapaikoilla, johon kirjolohet on istutettuja käytetään yleensä ongintatahnaa ja otto-onkea. Ylensä kalastukseen käytetään otto-onkea tai talvella kalastaessa lusikka uistimia tai tasapainoilla. Kirjolohesta ollaan kahta eri mieltä ja kalastajat jakautuvat kahteen eri ryhmään, josta toinen pitää kalaa pullakalana ja toiset pitää sitä mielenkiintoisena kalastuskohteena ja saalisvarmana kalana. (http://www.fishinginfinland.fi/kirjolohi 20.4.2015)

Lähteenä haastattelu

Petteri Partanen sanoi ettei pidä kalastuksesta. Partanen kertoi myös, että vaikkei hän pidä kalastuksesta, niin hän silti pitää lahnasta. "Parhaita kalastusmuotoja ovat vetouistelu ja heittokalastus" Partanen toteaa.(Partanen,2015)

 

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

@MattiHimanka
Kun kerran olet niin kiinnostunut kalastamisesta niin mikä on suurin kalastamasi kala?
tuukkainkeroinen   (20.04.2015 14:17)